Lopputöiden 2020 verkkonäyttely TODELLISUUKSIA

Helsingin kuvataidekoulun lopputyönäyttely Todellisuuksia esittelee koulun oppilaiden teoksia, joissa nuoret pohtivat niin ihmisyyttä kuin suhdettamme luontoon. Teemat liikkuvat hyvin henkilökohtaisista aiheista suuriin globaaleihin kysymyksiin. Australian metsäpalot ja luonnon tila, tunteiden ja minuuden pohdinta, yleisen ja yksityisen synnyttämät kuvat ovat voimakkaita ja ajatuksia herättäviä.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet lukuvuoden mittaisen itsenäisen työskentelyn tuloksena. Jokainen on työskennellyt itselleen tärkeän ja kiinnostavan aiheen parissa valitsemallaan tekniikalla ja tutkinut suhdettaan kuvan tekemiseen myös kirjallisesti.

 

 

Ilona Kauko

Stay by my side

Lopputyöni perustuu vahvasti Japanilaiseen kulttuuriin, varsinkin koikarppeihin ja niiden eri merkityksiin. Pyrin saavuttamaan tässä kolmen maalauksen sarjassa sellaista tunnelmaa, että itsekin tekisi mieli mennä veden alle kalojen keskelle. 

 

Maleena Nordström

Kissoja ja kukkasia

Lopputyöni keskeinen idea oli tarinallisuus, jota lähdin tutkimaan kissojen ja kirkkaiden värien avulla. 

 

Jonna Saranka

Ajan Pirstaleita

Lopputyössäni käsittelen aikaa. Millaisia hetkiä ajan kulu meille mahdollistaa.

 

Meri Niini

Muutokset

Työ koostuu kolmesta öljyvärimaalauksesta (Motellihuone, Kuohu, Realp). Työ on kunnianosoitus luonnolle ja rohkaisu toimimaan ilmastonmuutosta vastaan.

 

Iris Eklund

Muistoja tunteista

Kuvitteellisten muistojen kokelma sarjakuvan muodossa. Miltä tunteet tuntuvat ja näyttävät?

 

Ilona Lintinen

Kaksi muotokuvaa

1800- ja 1900-lukujen taitteessa eläneiden sukulaisteni tarinoista liikkeelle lähtien pohdin sukupuolen merkitystä sekä sukupuolirooleja. Mitä ne merkitsivät silloin ja mitä nyt. 

 

Camilla Westerback

Aikuinen(ko)

Miltä kasvaminen tuntuu, ja mitä eri tunnetiloja koemme sen aikana. Käsittelen näitä aiheita lopputyössäni keramiikan avulla. 

 

Elsa Kohtamäki

Väriläskiä

Työssäni käsittelen kehopositiivisuutta värikkään Pop Art -taidetyylin avulla

 

Tuvia Kaipainen

Lintu Aurassa

Lopputyöni on taiteen ja tieteen vuoropuhelu. Musiikin ja kuvataiteen, taiteiden välinen yhteys. Aiheena linnut, niiden aistit ja luonnon monimuotoisuus. Lopputyöni portfolio on niin portfolio kuin itsenäinen taideteos, taidekirja.

 

Maija Hassinen

Kun käpylehmälle kasvoi pää

Jos käpylehmälle kasvaisi pää, mitä se haluaisi sillä kertoa? Käsittelen lopputyössäni naudanlihan tuotannon arvoja ja kuvitelmia neulossan keinoin.

 

Maija Kuparinen

Heimo – kolmen lampunjalan sarja

Työni pohtii vaihtoehtoja kertakäyttökulttuurille. Pyrin luomaan lampunjaloista mielikuvituksellisia ja hauskoja, mutta ikuisuuksia kestäviä.

 

Rita Lahtonen

Me myself and I

Lopputyössäni teen vanhoja kuvataidekoulussa tekemiäni töitä uudestaan, käyttäen samaa aihetta ja välinettä kuin alkuperäisessä työssä. Tällä pyrin kuvaamaan omaa henkilökohtaista kasvuani ja sitä, miten olen kehittynyt taiteilijana.

 

Ella Kapiainen

Ongelma

Käsittelen lopputyössäni mielenterveyttä, sen vaikutuksia ja sitä millaisilla tavoilla sen voi nähdä.

 

Nora Emanuelsson

Lapsen silmin

Työni on retki mielikuvituksen ja todellisuuden rajalle. Muistutus siitä, että maailma on täynnä ihmeitä, vaikka niiden olemassaolo tuntuukin unohtuvan sillä hetkellä, kun ihminen aikuistuu.

 

Alli Alavaikko

Mutku mä haluuunnnn

Käsittelen työssäni Amazonin sademetsän metsäpaloja ja vaatetuotantoa. Tärkeinä teemoina on kuluttajan vastuu ja vapaus.

 

Marianne Cederberg

Palon jälkeen

Ilmastokriisi konkretisoitui, kun maailman metsät syttyivät tuleen. Millaisen jäljen metsäpalot jättävät luontoon?
 
 

Vilma Malmberg

Solmussa

Millaista on nähdä tärkeän ihmisen mieli solmussa? Työni kuvaa värien kautta ihmisen elämän synkkiä, ja ennen kaikkea tulevia värikkäitä hetkiä.  

 

Oskari Karo

”Teokseni on kokeilun ja tunnustelun tutkimusmatka tekstiilitaiteen ja tekstuurien maailmaan. Kokeilun ja erehdyksen kautta kuljen oppimisen polun vapautuneeseen tunteiden ilmaisuun.”

 

Alex Wang

Oma näkemys mustasta aukosta