Sairaspoissaolot, maskin käyttö ja etäopetus Helsingin kuvataidekoulussa

Oppilaille ja huoltajille tiedoksi,

Kuvataidekouluun tullaan terveenä!
Jos oppilas sairastuu kesken kuvataidekoulutunnin opettaja soittaa kotiin ja oppilas yritetään mahdollisuuksien mukaan siirtää eristyksiin muista oppilaista odottamaan huoltajaa.

Karanteeni
Jos oppilas on karanteenissa peruskoulusta korona-altistuksen vuoksi tai esimerkiksi ulkomaanmatkan jälkeen, kuvataidekouluunkaan ei voi tulla vaikka olisi oireeton. Karanteeni tarkoittaa, että kaikkia kontakteja vältetään suositellun ajan.

Etäopetus
Kuvataidekoulun lähiopetuksesta voidaan siirtyä etäopetukseen pedagogisista syistä tai esimerkiksi koko ryhmän karanteenin vuoksi. Etäopetus järjestetään niin, että opettaja lähettää tiedon tekstiviestinä tai sähköpostitse. Tarkista ajantasaiset sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot Eepoksesta – vain oppilaan Eepostunnuksilla voi päivittää yhteystiedot. Eepokseen kannattaa merkitä oppilaan yhteystiedot, jotta linkit menevät myös suoraan oppilaalle, huoltajan lisäksi. Järjestelmä ei anna opettajan korjata oppilaan yhteystietoja Eepokseen.

Maskin käyttö suositeltavaa, mutta ei pakollista
Helsingin kuvataidekoulu suosittelee kaikille maskin käyttöä tunneilla. Huoltajat päättävät pystyykö lapsi käyttämään maskia oikein ja tarkoituksenmukaisesti. Koulu ei kustanna oppilaille maskeja. Opettajat käyttävät myös harkintansa mukaan maskia tunneilla opettaessaan.

Tehostettu siivous ja tuntien alkamis- ja loppumisajat
Kuvataidetunnit pyritään aloittamaan lukujärjestyksen mukaan. On parempi tulla koululle tasan tuntien alkamisajankohtana tai hiukan myöhästyä: korona- aikaan luokkaan pääsee vasta kun opettaja tulee hakemaan pihalta tai kuten on ryhmäkohtaisesti sovittu. Kuvataidekoulun tuntien lopusta on varattu 15min yhteiseen siivoukseen. Oppilaat siivoavat omia jälkiään ja opettaja desinfioi välineet ja pyyhkii pöydät ja tuolit. Korona-aikaan myös kotiinlähtö voi olla lopputunnista porrastettu, ettei synny ruuhkaa eli oppilaita voi tulla odottamaan 15 min ennen tunnin loppumista.

Pyrimme huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla kuvataidekoulussa turvallisuudesta – kiitos yhteistyöstä huoltajille ja oppilaille!