Kummajaisten kekkerit

Kevät on jo hyvässä vauhdissa Helsingin kuvataidekoulussa. Takana on syksyn tunnit, mutta myös Kummajaisten kekkerit-työpajat. Nyt onkin hyvä hetki muistella niitä hetki! 

Kummajaisten kekkerit-työpajat houkuttelivat ensin Taiteiden yönä ja myöhemmin Moporokissa tapahtuman vierailijoita suunnittelemaan oman kummajaisen, joka osallistui juhlalliseen yhteisinstallaatioon, Kummajaisten kekkereihin. Teema innosti molemmissa tapahtumissa lukuisia kävijöitä osallistumaan yhteisölliseen taidetuokioon, jossa kävijöitä oli ihan perheen pienimmistä aina suvun vanhimpiin ja kaikkeen siltä väliltä. Muovaileminen osoittautui ikäpolvia yhdistäväksi, matalankynnyksen materiaaliksi, johon oli helppo tarttua.

Työpajassa käytettiin laadukkaita mehiläisvahapohjaisia muovailuvahoja, jotka on värjätty elintarvikeväreillä ja ovat siksi pienillekin pajalaisille turvallisia käyttää. Mehiläisvahapohjainen muovailuvaha ei sotke tai tartu sormiin, mutta iholle jää muovailun jälkeen hieman voidemainen tunne. Mehiläisvahaa käytetään muovailuvahojen lisäksi paitsi kynttilöiden, myös esimerkiksi monien huulirasvojen raaka-aineena. 

Mehiläisvahapohjainen muovailuvaha on alkuun melko kovaa, mutta vaivattaessa se pehmenee nopeasti. Pienimmille kummajaisten kekkereihin osallistuneille aikuiset pehmittivät vahoja tarvittaessa valmiiksi. Mehiläisvahapohjaisen muovailuvahan ehdoton vahvuus on sen pitkä käyttöikä ja koostumuksen säilyvyys, sillä se ei kuivu yhtä herkästi, kuin perinteinen muovailuvaha. Rakenne ei murene, vaan sitä voi hyvin työstää myöhemmin uudelleen. 

Kummajaisten kekkerit-työpajassa kävijät suunnittelivat ja toteuttivat pieniä kummajaisia, eli otuksia, ihmisiä, eläimiä ja erilaisia hahmoja, joille ideoitiin myös vaatteita, asusteita, hiuksia valkosipulipuristimella ja yhdistämällä erilaisia elementtejä hauskoiksi kokonaisuuksiksi. Mehiläisvahapohjaisia muovailuvahoja pystyy sekoittamaan niin, että värejä voi sävyttää itse ja erilaiset marmorointikuviot onnistuvat hyvin. Kerrostamalla useampia erivärisiä vahoja saatiin mielenkiintoisia uusia vivahteita pieniin miniatyyrikokoisiin kummajaisiin, sekä niille suunniteltuun rekvisiittaan. Lopputulos molemmissa työpajoissa oli mitä mainioin, monivivahteinen ja täynnä yllätyksiä!

 

Työpajassa rekvisiittana oli muutamia eläviä kukkia sekä nukkekotikokoisia huonekaluja ja miniatyyri herkkuja. Osa kävijöistä myös rakensi erilaisia tarvikkeita, kakkuja ja muita pieniä oheistuotteita kummajaisilleen. Valmiit hahmot asetettiin erilaisiksi ryhmiksi, jossa ne tapasivat tuttuja ja tuntemattomia muita kummajaisia koko tapahtuma-ajan rakentuvassa installaatiossa. 

Kuten kaikissa juhlissa, näissäkin kekkereissä oli lopulta tilaisuuden päättymisaika, jonka jälkeen installaatio ikuistettiin valokuvin. Muistoksi jäi tilannekuvia kekkereistä sekä selfie-potretteja kummajaisista, jotka pääsivät vielä tekijöidensä mukana kotimatkalle kohti uusia seikkailuja. Olipas kivaa! Kiitos osallistujille!

  

Heidi-Annica Ljungqvist