
Helsingin kuvataidekoulun Kuvaa! -näyttely tuo talven pimeimpään vuodenaikaan iloa, väriä ja valoa. Lasten ja nuorten taide kertoo eri tavoin helsinkiläisestä arjesta sekä valloittavista luovuuden ja mielikuvituksen poluista. 6-20-vuotiaiden oppilaiden teokset levittäytyvät Vuotalon galleriaan, mukana on mm. valotaideteoksia ja arkkitehtonisia rakennelmia, keramiikkaa, maalauksia, piirroksia, kollaaseja, animaatioita sekä digipiirroksia. Näyttelyssä on esilllä myös 5×2-taidetyöpajoihin osallistuneiden Itä-Helsingin koululaisryhmien teoksia. Näyttelyn teoksiin tutustutaan ulkona, ja se avautuu katsojalle suurista ikkunoista, jotka myös ovat täynnä oppilaiden töitä.
Näyttely kutsuu myös kaikkia helsinkiläisiä osallistumaan kuvantekemiseen ja jakamaan omia tulkintojaan yhteisessä virtuaalinäyttelyssä. Koulun oppilaat ja opettajat ovat suunnitelleet näyttelyyn liittyvän virtuaalisen Kuvaa! – joulukalenterin sekä tänne koulun verkkosivuille että Instagramiin. Taidekalenterista avautuu jouluaattoon asti joka aamu uusi päivän taidehaaste tai -tehtävä, jonka kuka tahansa voi toteuttaa ja jakaa teoksensa Instagramiin. Avaa luukku, tee taidetta ja osallistu postaamalla työsi tunnisteella #kuvaa2020 -taidegalleriaan.
Kuvaa voi tehdä jokainen ihminen omista lähtökohdistaan ja omalla tavallaan. Helsingin kuvataidekoulun opettajat ja oppilaat kannustavat tällä näyttelyllä oman tekemisen äärelle ja katsomaan arkea ja juhlaa uusin silmin.
Vuotalo galleria
Mosaiikkitori 2, Helsinki
http://instagram.com/helsinginkuvataidekoulu
Kuvaa!-näyttely Vuotalossa Kuvaa!-näyttely Vuotalossa Kuvaa!-näyttely Vuotalossa Kuvaa!-näyttely Vuotalossa Pop- ja silhuetti-omakuvia, 5×2-taideopetus Pop-omakuva, 5×2-taideopetus Kaksi muotokuvaa, Ilona Lintinen, öljyväri, Lopputyö 2020 Mieleni polkuja, öljyväri, keksijät/tutkijat Ylhäällä: Ainoliisa Alatalo, tussimaalaus, kurkottajat. Alhaalla: Pirta Luukkanen, öljyväri, kurkottajat Lentävät olennot, ihmettelijät Lentävät olennot, ihmettelijät Heimo, Maija Kuparinen, kolmen lampunjalan sarja, Lopputyö 2020 Heimo, Maija Kuparinen, kolmen lampunjalan sarja, Lopputyö 2020 Lintukoto, 5×2-taideopetus Satu Muurinen, grafiikkaa, konkarit Roolileikki, akryyliväri pleksille, keksijät/tutkijat Polku, öljyväri, keksijät/tutkijat Kuvaa! Hedelmä/vihannes-muotokuvia Ylhäällä: Katsojat, Julia Tuovinen, öljyväri, konkarit. Alhaalla: Päättelyketju, Siiri Soininvaara, öljyväri, konkarit Arkkitehtuuria Arkkitehtuuria Hedelmä/vihannes-muotokuvia, kollaasi Pienoismaailma, keksijät Paperipalatsi, keksijät/tutkijat Paperipalatsi, keksijät/tutkijat Revontulia katsomassa, UV-valo ja savi, ihmettelijät/keksijät Grafiikkaa ja akvarelleja Hedelmä/vihannes-muotokuvia, japanilaisia puutarhoja akvarellein ja lyijykynäpiirroksia Valokukat, ihmettelijät/keksijät Aikuinen(ko), Camilla Westerback, keramiikkaa, Lopputyö 2020 Merieläimet, valoveistos, keksijät Valokuvia Kuvaa!