Kaikki animaatiot ovat ryhmissä toteutettuja lyhytelokuvia, joiden kautta oppilaat harjoittelivat liikkeen kuvausta sekä tarinankerrontaa. Animaatioryhmäläiset eivät halunneet nimiään nettiin, joten animaatioista on poistettu tekstit.
TUUNATUN OMAKUVAN TANSSI / piirrosanimaatio / liike- ja materiaaliharjoitus
Animaatioon on koottu oppilaiden tanssivat tuunatut omakuvat yhteen. Tehtävänannossa kiinnitettiin huomiota liikkeeseen ja hiilellä tuotettavan jäljen tarinallisuuteen. Oppilaat kertoivat viivan liikkeellä tarinaa.
TAKAA-AJO / vaha-animaatioita / liikeharjoitus
Takaa-ajo animaatioissa toisiaan jahtaavat oppilaiden tuunatut omakuvat. Oppilaat kehittivät tarinan itse ja tekivät kuvakäsikirjoituksen. Tuunatut omakuvat ovat oppilaiden kehittämiä hahmoja, joissa kirjaimellisesti yhdistyvät oppilaan omakuva ja hänelle merkittävä asia (esimerkiksi harrastus tai vaikkapa unelma).
VEDENALAISTA ELÄMÄÄ / pala-animaatio
P1- ryhmän animaatio.